Kannattaako pistää koko asetelma paskaks?

Mulla menee hermot tähän suhteeseen. Mitä enemmän onnistun rakastamisessa, sitä enemmän kärsin kateudesta, siitä kuinka huomaan Miehen katseen kulkevan muissa naisissa ja jopa välitän siitä. Tuntuu, etten riitä. Tekis toisinaan vaan pistää kerrasta poikki koko homma, siististi ja nopeasti. Kivuttomasti (?). Kyllä se löytäis uuden naisen vähän ajan päästä, ei se voi mua niin paljon rakastaa kuin väittää.

Mut mä tahdon sen yhteisen joulun, lomat, matkat, seksin, hymyt. Arjen jota kestää elää ilman suurta henkistä panostusta. Se on liian helppoo tyytyy siihen mitä on..

Tänäänkin joudun menemään sänkyyn ärtyneenä, itseeni tyytymättömänä, ajatus ystävissäni, joita Miehen katse liian innokkaasti arvioi.. Ja vielä kehtaa tunnustaa, että "katsoa saa, koskea ei". ARGH! Ei musta ole mihinkään. Ei mussa ole mitään katsottavaa sitten kai enää.